maanantai 28. tammikuuta 2013

~pitääks sun aina sanoo älä lääpi kun mä kosketan ja pitääks sun aina kysyy mitä tuijotat kun katson sua kauan. hei pitääks sun aina kääntyy pois kun mä yritän koskettaa sua kaulaan. pitääks sun aina olla niin helvetin hankala.

Tiistai-illan kuulumiset: Ville Vallattomia on nykyää päärynän makusina? mitäs kettua kana on hässiny. Oli muute loistava aamu! Kello puoli seitsemän sain jo pilattua yhen ihmisen päivän soittamalla aikasin ja seittemän aikaan olin kerinny pitkästä aikaa tekemään itelleni laten ja sitä oliki ihana siemailla samalla ku maalasin naamaa. Päivä meni blackpoolissa ja Oonaa meikaten samannäköseks ku minä. huh huh mikä urakka! Iltana olinki sitte jo vittuuntunu kaikkiin ja sellanen pikku känkkäränkkä että jokanen joutu vuorollaan pistää mut lukkoon. Möykky oli paras ja sai mun toisen hihan kieritettyä mun jalan ympärille jollo se pysty kutittamaan ja ärsyttämään oikee urakalla. 
Keskiviikkona olinki "kipeenä". Eli Anton oli pitäny mua hereillä puol kahteen ja sen jälkee en ollu saanu unta ennenku herätyskello soi, joten jäinki sit kotiin nukkumaan. Torstaina ja perjantaina päivät meni loimulla. Teijän on muuten pakko kattoo TED leffa! :D
 Lauantaina heräsin Siirin vierestä ja me mentiin salille niiku hyväkuntosetki mimmit. Sen jälkee tein maailmanennätyksen laittautumisessa! Aikaa 45min ja kävin suihkussa, laitoin pakkelit naamaa ja kuivatin karvat, iskin jakun päälle ja kaaduin korkkareilla. ihan hyvin (; Mun on kyllä pakko sanoo et vihaan hautajaisia. Olin siis Markun (mummon siskon mies) hautajaisissa. Jotku saattaa muistaa "Maksan" siitä ku kirjotin blogiin miten me päästin ajelee Kristan ja Hilman kanssa sen mautolla. Kaikki vaan itki ja pappi kuulosta draamakuningattarelta vaikka oliki mies. Pakko myöntää et itekki meinasin alkaa itkee ovien avautuessa kauniiseen huoneeseen joka oli silkkisten verhojen ympäröimä ja arkku liuku sinne.

kun mä kuolen, niin tulkaa mun haudalle tanssimaan
saa tuoda myös kukkia

Kahvittelun ja muistopuheiden jälkeen iskä heitti mut eräälle nuorelle herralle joka ilmesty viimeviikolla mun treffeille humalassa niinkuin kerroin viime postauksessa :D Tykkään niiiiiiin paljo sen äidistä! Se tanssi heti gangnam stylee ja aamulla me tanssittii kolmestaa jonku koiraelokuvan musiikkiin :-D
 Maanantai kahvittelusta Henrikin kanssa on tullu jo perinne ♥ Eli tänäänki oltii sit Cafe Housissa se kaks tuntia puhumassa elämästä, kunnes sen hömpän treenit alko. Siinä vaiheessa Siiri oli jo ehtiny paikalle ja eiku tilaamaan lisää lämmintä juotavaa ja juoruumaan lisää! Saakeli se Ilkka soitti sitte sille ja sen piti lähtee kotii halimaan poikaystäänsä.. Nohei nyt mullakin on tälläsen vuoden jälkeen yks urpo ketä halia!
Henkilö jonka kanssa satun nyt siis olemaan suhteessa on eräs nuori herra joka ilmesty treffeilleni jurrissa (; 

8 kommenttia:

  1. Mä oon nähny ton ted elokuvan jo aika monta kertaa ja se on tosi hyvä! :)

    VastaaPoista
  2. minkä ikänen se sun poikaystävä on ?

    VastaaPoista
  3. sä oot maailman söpöin, upein ja ihanin ja antaisin mitä vaan että saisin olla sä !

    VastaaPoista
  4. mistä tää sun kutsumanimi misku tulee?:3 oot söpööpöpöpö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja se tulee ehkä mun toisesta nimestä Michelle :D en oo varma koska mutsi ja faija vaa päätti et oon misku ilma mitää perusteluita :Dd

      Poista

Mieti mitä kirjotat! (: